Lepakkoradion perillinen Radio Helsinki muutti jokin aika sitten rööperiläisestä tehdasrakennuksesta omistajansa tiloihin Sanomataloon Helsingin ydinkeskustaan. Ulkoinen muutos oli suuri, mutta ohjelmasisältöihin se ei Laineen mukaan ole juurikaan vaikuttanut: esimerkiksi Ari "Paska" Peltosen paskalista jatkuu entisellään. Mutta ei Radio Helsinki ole Anna Laineen mielestä edes ollut kovin anarkistinen, vaikka sitä sellaisena on pidetty: \"Emme ole mikään MoonTv\", Laine totesi.
Sanomataloon muuton ansiosta Radio Helsinki pystyy nyt hyödyntämään myös ison talon etuja, esimerkiksi toimituksellinen yhteistyö muun muassa Hesarin Nyt-liitteen ja kulttuuritoimituksen kanssa on tiivistynyt. Radio Helsingissä on tällä hetkellä 37 tekijää ja 29 ohjelmaa. Musiikilla on tärkeä rooli ja toimittajilla on vapaat kädet esitellä omanlaistaan musiikkia. Soittolistoja ei ole, mistä Radio Helsingissä ollaan Laineen mukaan tavattoman ylpeitä, se on tietyllä tavalla jopa radioaseman tavaramerkki. Kuuntelijat voivat toivoa omia lempikappaleitaan nettisivun Shout Boxiin. Netti on muutenkin tärkeä väline, alkoihan Lepakkoradio juuri netistä.
Vaikka nimenä on Radio Helsinki, aseman kuuluvuusalue ulottuu koko pääkaupunkiseudulle Riihimäkeä myöten minkä halutaan kuuluvan myös ohjelmasisällöissä. Mutta Helsinki on kuitenkin keskeisessä roolissa. Helsinkiläisyyden luominen on Laineen mielestä varsin haastavaa, onhan helsinkiläisyys erittäin monikasvoinen ilmiö.
Radio Helsingin keinoina yhdistää kaupunkilaisia ovat musiikki ja kulttuuritapahtumat. Radioasema jakaa esimerkiksi vuosittain \"Unelmien Helsinki\" palkinnon, jonka tänä vuonna sai Kallion sarjakuvakeskus. Kunnallispolitiikkaa seurataan tiiviisti ja liikennetietoa jaetaan aktiivisesti erityisesti \"Aamu Helsingissä\"-ohjelmassa.
Tällä hetkellä Radio Helsingillä on 106 000 viikkokuuntelijaa, toisin sanoen kuuntelijamäärä on tuplaantunut lyhyen ajan sisällä.
Airi Leppänen