Katja Laine ja Elina Niemistö YLE

\"Helvetti on irti, jos tää pitää paikkansa\", huutaa Pohjanmaan Radion juontaja uutisdeskille syyskuun 23. päivänä viime vuonna hieman kello 11 jälkeen. Studioon oli juontajalle soittanut tyttärestään huolissaan ollut isä, hän oli saanut tyttäreltään viestin, että Kauhajoen ammattikoulussa oli ammuskeltu. Tämä mullisti Pohjanmaan Radion uutispäivän, kertoivat uutispäällikkö Katja Laine ja toimittaja Elina Niemistö. Tiedon tarkastaminen osoittautui vaikeaksi, hätäkeskuksesta tuli luuria kuten myös poliisilta. Lopulta tiedon vahvisti pelastuslaitos, koulussa on ammuskeltu.

Ensimmäiset varmistetut tiedot radiosta saatiin ulos klo 11.21. Hetkessä toimituksen uutistoiminta muuttui alueellisesta valtakunnalliseksi ja siitä kansainväliseksi.

– Se puhelujen määrä oli ihan käsittämätön, meitä oli kaksi uutispäällikköä töissä ja koko ajan puhelimet soi, kuvailee Katja Laine.

Toimittaja Elina Niemistö lähti kuvaajan kanssa reilun 40 minuutin automatkan päähän Seinäjoelta Kauhajoelle. Lähellä Kauhajokea on jo keikalla toinen toimittaja ja kuvaaja he olivat vain viiden kilometrin päässä koulusta. He tekevät ensimmäisen haastattelun noin klo 11.45. Tuolloin toimittajaa vastaan juoksee vahtimestari, joka on ensimmäinen ja ainoa silminnäkijä, jota kauhajoen ampumavälikohtauksesta on haastateltu. Muita haastateltavia olivat ammattikoulun rehtori ja viranomaiset.

Toimituksessa oli päätetty, että nuoria ei haastatella lainkaan. Vaikka päätös oli tehty, eikä ylilyöntejä tapahtunut, tunsi toimittaja syyllisyyttä.

– Me emme tienneet, missä poliisi pitäisi tiedotustilaisuuden ja menimme terveyskeskukseen, jos vaikka niillä olisi ollut tiedotustilaisuudesta tietoa. Terveyskeskukseen oli jo perustettu kriisiryhmä ja paikalla oli itkeviä nuoria. Mulla oli lehtiö kädessä ja mietin, että mihin mä tämän piilotan. En ollut siellä kyttäämässä. Ensimmäistä kertaa oli epämiellyttävää olla toimittaja, kuvailee Niemistö tuntojaan. Hän oli myös kiitollinen työn johdolle siitä, ettei uhrien haastattelemista edes vaadittu. Ennen tiedotustilaisuutta tragediasta liikkui vain huhuja.

– Vaikka Jokelasta ei ollut kulunut paljon aikaa, ajattelin, ettei tämä voi olla samanlainen. Tai ainakin toivoin niin. Kello 14 poliisi sitten vahvisti uhriluvun, huhuja siitä liikkui jo aiemmin, kertoi Niemistö.

Seuraavana päivänä paikalla olleet toimittaja ja kuvaaja kohtasivat nuoria, jotka käänsivät selkänsä, pakenivat autoon ja rohkeimmat näyttivät keskisormea.

– Kyllä meidän pitää toimittajina miettiä, että mitä Jokelassa tehtiin väärin kun käytös oli tuollaista, pohtii Laine. Hänen mukaansa tilanteessa toimittajallakin pitää olla oma etiikka kohdillaan.

Toimituksessa järjestettiin mahdollisimman nopeasti tilanteen jälkihoitoa, sen järjestäminen oli kuitenkin haasteellista.

– Ihmiset kokevat asiat yksilöllisesti, joku haluaa jälkihoitoa, toinen ei. Meillä oli jälkipuintia sekä ryhmässä että yksilöllisesti tarpeen mukaan, kertoo Laine. Niemistö suhtautui aluksi jälkipuintiin epäilevästi, mutta huomasi kuitenkin, että tarvetta puhumiselle oli.

– Vasta kotona palasi mieleen mies, jonka kohtasin terveyskeskuksen parkkipaikalla. Hän kysyi oliko meillä tietoa mahdollisista uhreista, nimiä tai mitään. Hän ei ollut tavoittanut tytärtään, joka oli koululla. Vastasin, että emme tiedä yhtään enempää kuin hänkään. Mies on useasti palannut mieleeni, mahtoiko hän löytää tyttärensä, pohtii Niemistö. Keskusteluissa heräsi kysymys tiedotusvälineiden välisestä kilpailusta. Laineen mukaan kilpailua ei ollut.

– Ei tullut mieleenkään. Meitä on vähän kritisoitu siitä, että ensimmäiset kuvat tulivat ulos vasta kello 15. Mutta se on ihan sama jos paikalla on ruumiita, mitä sillä kuvalla tekee ja mikä merkitys kuvalla on jos nuoria on kuollut. Eivät ne kuvat olisi tuoneet ketään takaisin, sanoo Laine.

Sari Korpela