Olen niin helpottunut, että minun ei enää koskaan tarvitse hakea kesätöitä. Muistan opiskeluajoilta, kuinka me toimittajanalut istuimme tiedotusopin laitoksen tietokoneluokassa näpyttelemässä kesätyöhakemuksia. Tunnelma oli kiihkeä ja kilpailuhenkinen: viekö juuri tuo vierustoveri paikan nenäni edestä?
Kesätöiden kautta mennään sisään työelämään. Ensin saadaan harjoittelupaikka maakuntalehdestä, seuraavana vuonna ehkä jo kesätöitä valtakunnallisesta mediasta. Sitten jäädään toimitukseen määräaikaiseksi, ja muutaman vuoden jälkeen odottaa toivottu vakipesti.
Viime vuodenvaihteessa sekä Yleisradio että MTV3 mainostivat kesätyöpaikkojaan televisiossa. Vauhdikkaissa mainoksissa etsittiin kesätyöntekijöitä ainakin "Suomen johtavaan uutismediaan".
Onko kesätyöntekijöistä todella niin kova pula, että heitä pitää houkutella televisiomainoksilla? Eivätkö ilmoitukset alan lehdissä ja oppilaitosten ilmoitustauluilla riitä? Hakijoiden runsas määrä on tietenkin työnantajan etu – mitä enemmän tulijoita, sitä helpompi valittuja on kyykyttää.
INTERNETISSÄ sattui silmään rannalle jääneen hakijan kirjoitus: "Masentaa. Olen tyypillinen tapaus. Maisterin tutkinto, upeat arvosanat, joitakin julkaistuja sanomalehtijuttuja. Sujuva kynä, pistämätön yleistieto, sosiaalisesti lahjakas. YLE:n paikallistoimituksessa työharjoittelussa, suosittelijat talon sisältä. Hallitsen kuvaamisen ja editoinnin, puhun sujuvasti neljää kieltä. Hain YLE:n Uutisiin kesätoimittajaksi. Tänään ilmoittivat, etten tullut valituksi edes haastatteluun."
Kouraisi. Niin paljon kyvykkäitä toimittajia, jotka eivät koskaan pääse näyttämään kynsiään. Työnsaanti vielä vaikeutuu iän myötä, kesätöitä kun ei oikein kehtaisi enää hakea kolmenkympin jälkeen.
Yksi mahdollisuus saada jalka oven väliin on freelancerius. Hyvin palvellut friikku voidaan jossain vaiheessa ottaa taloon sisään. Ainakin avustajana kuulee avoimista työpaikoista. Nimenomaan kuulee. Varsinkin televisiossa aloitetaan jatkuvasti uusia ohjelmia ja toimittajat vaihtuvat, joten työvoimaa tarvitaan. Näistä paikoista ei vain lähes koskaan ilmoiteta julkisesti.
Sen sijaan Ylen sisäisessä tietoverkossa on nytkin avoinna yli kymmenen työpaikkaa: taloon haetaan mediatoimittajia, juontajia ja uutistoimittajia. Onpa tarjolla jopa ruotsinkielisen kirjeenvaihtajan pesti Washingtoniin.
TYÖHÖNOTTO lehti-ilmoituksineen ja haastatteluineen on raskas, ehkä kalliskin prosessi työnantajalle. Helpommalla pääsee, kun laittaa ilmoituksen intranettiin tai soittaa tutulle työntekijälle.
Itse kuulun niihin onnekkaisiin, joille tarjotaan töitä. Viimeiset neljä työpaikkaani olen saanut "suhteilla". Joku entinen työtoveri tai työnantaja on vinkannut minusta eteenpäin. Myös "Riikan työvoimatoimiston" linjat ovat kuumina: "olemme suunnittelemassa uutta ajankohtaisohjelmaa, tietäisitkö ketään…?" "Ulkolinja-lehti tarvitsisi pakolaisliitteelleen kasaajaa, tunnetko sopivaa…?"
Työn saaminen suhteilla ei tietenkään tarkoita sitä, että paikka olisi automaattinen. Monesti olen joutunut pykäämään hakemuksen, lähettämään ansioluettelon ja käymään haastattelussa. Sääliksi käy silti niitä, joilla ei ole mahdollisuuksia tai kykyä verkostoitua. Pelkkä pätevyys ei enää riitä.
Suhteillä töihin -systeemi aiheuttaa työntekijöille paineita. Jokaisessa työpaikassa pitää pinnistellä jaksamisensa äärirajoilla, jotta myöhemmin tarjottaisiin uutta hommaa tai suositeltaisiin muille mahdollisille työnantajille. Työpaikkoihin ei myöskään välttämättä valikoidu sopivimmat ja pätevimmät. Työ ja tekijä eivät kohtaa.
Riikka Kaihovaara
varapuheenjohtaja
YMT - Yhdistyneet mediatyöntekijät ry
