En tiedä teistä muista, mutta minulle liittokokoukseen osallistuminen aiheutti ylimääräistä työtä ja stressiä. Työtahti on Yleisradiossa(kin) vedetty niin kovaksi, että kahden päivän poissaolo tarkoitti sitä, että jouduin ennen ja jälkeen kokouksen paiskimaan töitä kaksin verroin, laittamaan aikatauluni uusiksi ja nipistämään ylimääräisen ajan omasta vapaa-ajastani. Keskellä viikkoa oleviin ay-rientoihin osallistuminen on vaikeaa, lähes mahdotonta.
Osmo Soininvaara pui aihetta kirjassaan Vauraus ja aika. Hän kirjoittaa: "Työ on lamavuosien seurauksena muuttunut intensiivisemmäksi: tahti on kiristynyt, kiire ja henkinen kuormitus lisääntyneet, palkattomien ylitöiden teko lisääntynyt. Syynä on kollektiivinen ahneus. Teknologian kehityksen tulokset on ohjattu kokonaisuudessaan vaurastumiseen."
Soininvaara laskee, että jos pelkästään vuosien 1985 ja 2005 välillä tapahtunut tuottavuuden kasvu olisi käytetty vaurastumisen sijaan vapaa-aikaan, työviikko olisi nyt nelipäiväinen ja sen lisäksi meillä olisi kaksi kuukautta vuosilomaa. Viime vuosina työn tuottavuus on kasvanut 2,5 prosenttia vuodessa. Se tarkoittaa, että lomia olisi voitu pidentää joka vuosi viikolla ilman että palkat olisivat alentuneet! Miltä kuulostaisi vaikka kolmen kuukauden kesäloma?
Suunta oli lähes koko viime vuosisadan kohti lyhyempää työaikaa: vuosisadan alussa siirryttiin 8-tuntiseen työpäivään ja 60-luvulla lauantait muutettiin vapaapäiviksi. Miksi nykyisen työajan pitäisi olla viimeinen askel? Kansainvälinen ammattiyhdistysliike on asettanut työajan lyhentämisen keskeiseksi tavoitteeksi. Suomessa ay-liike ei 70-luvun jälkeen aktiivisesti ole aktiivisesti taistellut työajan lyhentämisen puolesta. Tai onhan sitä toki yritetty TES-neuvottelujen yhteydessä, mutta ei ehkä tarpeeksi pontevasti.
Ay-liike on vaatinut työajan lyhentämistä vain sillä ehdolla, että vuosiansiot säilyvät vähintään ennallaan. Itse olisin valmis lyhentämään työaikaani silläkin uhalla, että se pudottaisi vuosiansioitani. Ajatteluani pidetään outona. Esimerkiksi Yleisradion luottamusmiehet ovat olleet aivan hämmennyksissään kysyessäni oikeudestani saada palkatonta vapaata.
Työnantajien mielestä työaika ei tietenkään ole koskaan tarpeeksi pitkä. Elinkeinoelämän keskusliitto ehdotti viime lokakuussa työajan pidentämistä. Ehdotus oli mielestäni pöyristyttävin, joka on pitkään aikaan kuultu.
Palkka on paitsi palkkio tehdystä työstä, myös korvaus menetetystä vapaa-ajasta. On kuitenkin olemassa raja, jonka jälkeen lisääntynyt rahamäärä ei enää korvaa menetettyä vapaa-aikaa. Jos työviikot venyvät 60-tuntisiksi ylitöiden tai vaikkapa kahden osa-aikatyön takia, ei lisäraha paljoa lohduta. Raha ei koskaan korvaa työuupumusta tai läheisten kanssa vietettyä aikaa.
Kun Liitto 10:tä sorvattiin, Journalisti-lehdessä tuotiin esiin kentän toive: lisää liksaa. Järkytyin tästä. Sama ilmiö nousi esiin edellisessä liittokokouksessa vuonna 2006, jolloin Journalistiliiton puheenjohtajavaalissa jokainen ehdokas lupasi taistelevansa ensisijaisesti palkankorotusten puolesta. TES-neuvottelujen yhteydessä saatavat palkankorotukset hyödyttävät kuitenkin vain osaa jäsenistöstämme. Edunvalvonta ei saa typistyä vain vakituisessa työssä olevien kuukausipalkkojen nostamiseen.
Väärinkäsitysten välttämiseksi: kyllä, työstä pitää maksaa säädyllinen korvaus; kyllä, sähköisessä mediassa työskentelevien palkat pitää saada lehdistön palkkojen tasolle; kyllä, sairaspäivärahat, vanhempainrahat ynnä muut on maksettava jämptisti, ja kyllä, yli-, ilta- ja viikonlopputyöt pitää korvata.
Kaikenkattavana pitkän aikavälin tavoitteena ei kuitenkaan voi olla vain palkkojen nostaminen. Voisimme vaatia yhteisessä rintamassa niitä asioita, jotka tekevät elämästä tasapainoista, jopa onnellista: mielekästä työtä, kohtuullista työtahtia, kestävää työyhteisöä ja mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Nämä kun saisin, niin ei palkalla niin väliä.
Ay-toiminnassa olen huomannut, että työ ei jakaudu järkevästi. Toisilla töitä on liikaa, toisilla liian vähän tai ei ollenkaan. Sekä ylityöt että alityöllisyys ovat ongelma. Työajan lyhentäminen palvelisi tasaisesti koko jäsenistöä: niitä, jotka uupuvat työtaakkansa alle sekä niitä, jotka eivät tule toimeen osa-aika- ja freelance-työllään. Työajan lyhentämiseen tähtäävä toiminta on edunvalvontaa puhtaimmillaan.
