Yleä on yritetty vetää kölin alta jo vuosia ja kun pää on noussut pinnan ylle, on seuraava kierros taas alkanut. Lista on hämmentävä ja alkaa digilähetyksistä, jossa Yle joutui nielemään valtioneuvoston päätöksen vuoksi hatullisen yleisön raivoa ja kärsimään sen vähentyneinä televisiolupamaksuina. Sen jälkeen vauhti on vain kiihtynyt.

Hallitusryhmien päätös alentaa Ylen hallintoneuvoston jo kertaalleen alentamaa televisiolupamaksun korotusesitystä vielä yhdellä prosentilla, tietää Ylelle tiukkoja aikoja ja kivuliaita päätöksiä. Erityisen ongelman tuo se, että edellisestä noin 800 henkilötyövuoden vähentämisestä on aikaa vain vajaat neljä vuotta. Juustohöylämäinen, kaikilta vähän -leikkaaminen näyttää tässä tilanteessa mahdottomalta.

Toimitusjohtajan lupaus laihdutuskuurin aloittamisesta aikaisintaan vuonna 2011 kun media-alan työllisyys on toivottavasti hieman parempi, kaatui Ylen hallitukseen. Valtuudet 30 miljoonan euron lainanottoon leikattiin 20 miljoonaan. Tämä tarkoittaa 10 miljoonan euron säästökohteiden etsimistä jo tänä vuonna. Esillä on tiettävästi ollut eläkepoistuman mahdollisimman kattava hyödyntäminen, ulkopuolisen tuotannon vähentäminen ja esimerkiksi matkustuskulujen leikkaaminen. Valitettavasti nämä tuskin riittävät kattamaan koko säästötarvetta. Ylen johdolta vaaditaan nyt aimo annos viisautta.

Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että Ylen rahoituksen tasosta päättäminen siirrettiin seuraavalle hallitukselle. Epävarmuus jatkuu siis vähintään tämän hallituskauden ajan. Omistaja roikottaa Yleä ja siitä riippuvaisia freelancereita ja tuotantoyhtiöitä löyhässä hirressä vielä lähes kaksi vuotta. Se on pitkä aika.

Tämä voi aiheuttaa dominoefektin, joka kaataa Ylen ostoista riippuvaisia ulkopuolisia tuotantoyhtiöitä, jäädyttää elokuvatuotantoja ja uusien ohjelmaideoiden kehittämistä, leikkaa freelancereiden työtilaisuuksia ja ajaa satoja media-alan työntekijöitä työttömiksi aikana jolloin alalla ei ole avoimia työpaikkoja tarjolla. Pahimmassa tilanteessa ovat pääkaupunkiseudun ulkopuolella työskentelevät, jossa alan työpaikkoja ei ole käytännössä lainkaan mutta herkkua ei ole kenelläkään.

Ylen tulevaisuuden kuvaaminen hämäräksi, olisi aivan liian kepeä ilmaisu tilanteessa, jossa toimitusjohtajan nimestäkään ei voida olla varmoja. Varmaa näyttää olevan vain se, että Sanomien ja Ylen välinen dialogi ei osoita rauhoittumisen merkkejä. Tässä tilanteessa on ehkä yhtä turha elätellä toivetta, että Sanomat ja Yle lopettaisivat keskinäisen nokittelunsa kuin, että eduskunta kantaisi omistajan vastuunsa. Työntekijät kuitenkin kaipaisivat jo työrauhaa.

PS. Radio- ja televisiotoimittajien liiton jäsenmäärä ylitti vuodenvaihteessa ensimmäistä kertaa 5000 jäsenen rajan. Liittomme jäsenmäärä ei vähene eläkkeelle siirtymisen myötä, ja uusia jäseniä tulee ennätysvauhtia. Tätä kirjoittaessa tiedän, että pelkästään seuraavassa RTTL:n hallituksen kokouksessa on hyväksyttävänä vähintään 74 jäsenhakemusta. Se on triplaten enemmän kuin keskimäärin. Hienoa, valtakirjamme on todella vahva.