Suomeksi På svenska
etusivuuutiset rttl edunvalvonta jäsenpalvelu jäsenyhdistykset jäsenlehti yhteystiedot linkit keskustelu

+ Liiton Arkin aikaisemmat numerot

haku sivukartta palaute ukk

Liiton Arkki 1/2010

Viidenneksi paras työpaikka, mutta miten kauan?

seppo_puttonen (copyright: YLE/kuvapalvelu)

Yle on noussut viidenneksi parhaaksi työpaikaksi isojen yritysten sarjassa. Nousu oli hulppea – vuotta aiemmin sijoitus oli kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä.

Markkinahenkisen tutkimuksen teki Great Place to Work-instituutti. Yle osallistui tutkimukseen kolmatta kertaa. Huonojen tulosten julkitulon riskiä ei toimitusjohtaja Mikael Jungnerilla ollut. Jos tutkimukseen osallistuvan firman tulos notkahtaa kovasti, sitä ei silloin firman pyynnöstä julkisteta.

Olisi lyhytnäköistä ja turhaakin epäillä GPW:n tutkimuksen tuloksia jonkinlaisesta tarkoituksenhakuisuudesta. Kyselyyn vastasi Ylestä 500 satunnaisesti valittua työntekijää. Heidän vastauksissaan muutos on selkeä. Eteenpäin on menty rutkasti.

Suurin ansio voi olla siinä, että Ylessä vallitsee nyt avoin ja oikeastikin neuvotteleva ilmapiiri. Se on selvää jopa suurten linjausten tasolla mutta erityisen paljon asiat ovat ilmeisesti muuttuneet myös perustoimintatasolla.

Kaikki näyttää tältä osin hyvältä, mutta taivaalle on noussut todella mustia ja isoja uhkapilviä. Ylen rahoituksen tulevaisuus on edelleen juuttunut päättämättömyyden suohon. Tämä on ajanut muuttumassa olevan tilausjärjestelmän suuriin vaikeuksiin. Kuinka karsia tuotantoja vastaamaan käytettävissä olevia rahamääriä ja jakelukanavia?

Kun työt ja rahat vähenevät, työntekijät joutuvat uusien myllytysten ja mullistusten pyöritykseen. Osa meistä ajatutuu tai hakeutuu Kiertoon – uudelleensijoitettaviksi. Ensi tiedot Kierto-foorumin toimivuudesta kertovat, että sinne on ilmoittautunut yli 40, ja viidelle on löytymässä uusi tehtävä.

Merkkejä siitä miten Kierto vaikuttaa määräaikaisiin ja freelancereihin on jo tullut. He joutuvat uloimmalle "linkouksen" kehälle ja uhkaavat sinkoutua pois yhtiöstä. Luottamusmiesten vaikeana tehtävänä on löytää töitä myös heille.

Voimme vuoden kuluttua olla rajummassa pudotuksessa GPW:n kyselyssä kuin mitä nousumme oli.

Ylen ohjelmatyöntekijöiden vt. pääluottamusmies Seppo Puttonen
seppo.puttonen@yle.fi, p. 0400 415687

Ylen tulevaisuus on hämärän peitossa
YLEn ohjelmastipendit jaetaan syksyllä
Työsuhdetekijänoikeus - yli 30-vuotinen sota ja yhä agendalla?
Ylen avoin rahoitusmalli
Hitaita ovat herrojen kiireet
Grävande journalistik ger bättre resultat
Tutkiva journalismi tuottaa parempia tuloksia
TES päättyy pian, olemmeko valmiit?
Uusi Ylen työsuojeluvaltuutettu Kari Romppainen on laulumiehiä
Mikä ihmeen työsuojelu-valtuutettu?
Unohdetaan jo muutosvastarinta
Piilomainontaan puututtava
Free-uutisia
MOT:n hallitus vaihtui risteillen
Praha-päiväkirja 2:Elämää pitkin ja poikin
Lähdesuojan muutos pysähtyi Braxiin
Lisäkoulutus työn ohessa
Leena Tamlander jatkaa Kettujen puheenjohtajana
Tunnustusnauha ohjaaja Ari Kalliolle ja Täällä Pohjantähden alla -työryhmälle
Mistä puhutaan, kun puhutaan..ja miksi hitossa just siitä?
Suomen presidentti

« Takaisin