Talvisena iltapäivänä kymmenkunta MOT:n hallituksen jäsentä kokoontui Katajanokan terminaaliin hallituksenvaihtoseminaaria varten 4. helmikuuta. Mottilaisten joukkoa vahvisti SJL:n puheenjohtaja Arto Nieminen, SJL:n työehtoasiamies Petri Savolainen sekä RTTL:n puheenjohtaja Tapio Räihä. Matka aloitettiin vaihtamalla kuulumisia vapaamuotoisesti illallisella. Keskustelua riitti tulevista tes-neuvotteluista aina työn ulkopuolisiin asioihin.
Maikkarilla mennään jo kohti tes-neuvotteluja
Perjantaina ennen varsinaisen seminaarin alkua oli mottilaisilla aikaa kävellä Tukholman Vanhakaupungin pittoreskeilla kujilla jo keväisesti paistaneesta auringosta nauttien. Ehdittiinpä matkalla nauttia myös paikallinen nakkisämpylä.
Varsinaisen seminaarin aloitti MOT:n puheenjohtaja Kari Pyrhönen, joka puheessaan muistutti, että yhteiskuntaan on luotu ilmapiiri, jossa vähänkin enemmän pyytäminen koetaan kapinana. Samalla työnantajapuoli tarjoaa kaikille 0,5 korotuksia ja liittokohtaisia neuvotteluja.
SJL:n puheenjohtaja Arto Nieminen muistutti omassa puheenvuorossaan siitä, että palkka-ankkuria on jo useasti nostettu. Tosiasiassa vain teknologiateollisuus on tehnyt 0,5 prosentin sopimuksen. Niemisen mukaan prosentit ovat kuitenkin aivan eri luokkaa kuin edellisellä kierroksella.
MTV:n ja Subin ohjelmatyöntekijöiden työehtosopimus on umpeutumassa helmikuun lopussa ja neuvottelut ovat käynnistymässä. Neuvottelijat ovat jo tavanneet ja SJL:n työehtoasiamies Petri Savolainen luonnehti tunnelmia sopuisiksi. Oman viestinsä seminaariin toi myös RTTL:n puheenjohtaja Tapio Räihä, jolla oli iloisia uutisia RTTL:n jäsenmäärän kasvusta. Etenkin kääntäjät ovat innokkaasti ryhtyneet täyttämään jäsenhakemuksia. RTTL:ssä on nyt jäseniä yli 5000.
Hallituksen jättävät pullotettiin
Haikeutta oli ilmassa illallisilla, kun MOT:n entistä puheenjohtaja Anneli Salmivaaraa ja varapuheenjohtaja Tarja Hakulista kiitettiin kuohuvalla heidän tekemästään työstä.
Salmivaara jätti puheenjohtajan paikan vuodenvaihteessa rauhallisin mielin. "Jäsenten asiat ovat hyvissä ja kokeneissa käsissä. Eikä työni tähän lopu, jatkan kuitenkin Journalistiliiton liittohallituksen jäsenenä sekä kansainvälisen journalistiliiton tasa-arvoneuvoston jäsenenä."
Motin varapuheenjohtajana töitä tehnyt Tarja Hakulinen on pitänyt hallituksessa työskentelyä antoisana.
"MOT:n hallituksessa työskenteleminen on ollut aivan upeata aikaa. Pääsi entistä paremmin jyvälle muun muassa työehtosopimuksen koukeroista ja tutustui lähemmin upeisiin työkavereihin. Suosittelen kaikille mottilaisille aktiivista osallistumista yhteisten asioiden hoitoon." Hakulinen muistutti vielä, että hänen työnsä RTTL:n varapuheenjohtajana jatkuu.
SARI KORPELA