Toimittaja Salla Vuorikoski löysi ensimmäiset vihjeet pyramidihuijauksesta Suomi 24 -keskustelupalstalla. Myös sisäministeriöön oli alkusyksystä 2007 tullut epäilyjä asiasta, mutta huijauksen uhreja ei ollut vielä ilmoittautunut poliisille.
Vuorikosken ensimmäinen juttu tuli ulos MTV3:n uutisissa syyskuussa 2007. Klubin puolelta reagoitiin rajusti: vihaisia puheluja ja nettikirjoituksia, nimittelyä ja muuta roinaa. Tarvittiin vahvaa uskoa oikeassa olemiseen ja työyhteisön tukea, jotta hanskat eivät jutun osalta joutuneet naulaan. Sitkeys ja kärsivällisyys palkittiin: Salla Vuorikoski ja tuottaja Jussi Eronen saivat Bonnierin palkinnon vuoden 2008 journalistisesta teosta muutamia viikkoja siten.
MTV3:n uutisoinnin jälkeen yksittäisiä juttuja sijoitusklubista ilmestyi mm. Savon Sanomissa, Poliisi TV:ssä ja YLEn Kaakkois-Suomen uutisissa. Maakuntalehdet olivat enimmäkseen hiljaa, mikä saattoi pajan keskustelijoiden mukaan johtua siitä, että vajavaisten tietojen takia pelättiin tarttua aiheeseen, ei haluttu polttaa näppejä kun ei tiedetty, mistä oikein oli kysymys.
Vuorikosken ensimmäinen sijoitushuijausta koskeva pitkä ohjelma (45 -minuuttia) tuli ulos 19.12.07. Kaikkiaan aiheesta syntyi neljä pitkää juttua, joista viimeisin on tullut ulos tammikuussa 2009. Pitkien juttujen rinnalla on syntynyt kymmeniä uutisia MTV:n nettisivuille. Jatkoakin seuraa, kun oikeusprosessit etenevät.
Kun WinCapitan verkkosivut hävisivät maaliskuussa 2008, Salla Vuorikosken toinen laaja juttu oli lähes valmis, hän odotti vain täsmennyksiä joihinkin yksityiskohtiin. Aamulehti ehti kuitenkin ensin ja julkaisi asiasta laajan artikkelin 17.3. Poliisi aloittaa 25.3. esitutkinnan. MTV sai käyttöönsä videon FinnCapitan värväystilaisuudesta, myöhemmin videon sai myös KRP, joka piti sitä ainutlaatuisena todisteena. Kenellekkään ei ollut enää epäselvää, että tuhannet suomalaiset olivat joutuneet sijoitushuijauksen uhreiksi.
Salla Vuorikosken jutut perustuvat tukevalle lähdepohjalle: tietoa on saatu klubilaisilta, heidän läheisiltään, viranomaisilta, finanssialan ammattilaisilta, nettikeskustelijoilta, koti- ja ulkomailta. Mitään ei ole tehty vain sen pohjalta, että asiasta on ollut jotain netissä. Alussa edes Salla Vuorikoskella ei ollut käsitystä siitä, miten suuresta jutusta oli kysymys. Aineistoa kertyi paljon ja siitä koottiin tietopankki, jossa erityistä huolta pidettiin lähteiden turvallisuudesta.
- Tärkeää oli, että työyhteisö antoi tukeaan, tuottaja Jussi Erosen kanssa työskentely toimi hyvin, Salla Vuorikoksi kertoi.
Kun jotkut ihmiset eivät halunneet kertoa tietojaan Sallalle, Jussi saattoi kuitenkin kelvata juttukumppaniksi. Kun tiedot ovat repaleisia, vaatii rohkeutta lähteä rakentamaan isoa juttua.
WinCapita -jutut tehtiin muiden töiden ohella. Penkominen vaati paljon aikaa ja vaivaa, eikä voitu jäädä odottamaan viranomaisten toimia.
Pirjo Munck