Jäsenhuone

Blogit

Ani Malmi, YOT alueen varapuheenjohtaja

Nurinaa ja murinaa

 

Eräs pieni työntekijä pienessä työpaikassa jossain Suomessa saa etelästä viestin, että hänellä ei seuraavan vuoden alusta lähtien ole työpaikkaa. Hänen täytyy ryhtyä kirjoittamaan työpaikkahakemuksia, joko omaan työpaikaansa tai jonnekin muualle. Avoimeksi tulevien työpaikkojen määrä kertoo, että kaikille työtä ei enää riitä. Nöyränä pieni työntekijä hakee työpaikkaansa ja valmistautuu toimintatapauudistukseen. Kavereiden läksiäisissä ryypätään.


Väki vähenee ja työt opetellaan tekemään uudella tavalla. Jostain etelästä neuvotaan miten homma pitää hoitaa. Tulee ihan kirjalliset ohjeet, joissa neuvotaan mm. miten oma nimi pitää sanoa. Pieni työntekijä tottelee. Paikallisuutta vaaditaan, mutta sen näkyvyyttä kahlitaan. Pieni työntekijä tekee parhaansa säilyttääkseen asiakassuhteensa.


Vuodet vierivät, päälliköt vaihtuvat ja pieni työntekijä käy läpi toimintatapauudistuksen toisen perään. Hän nurisee hieman, sillä edellisen uudistuksen tuomia muutoksia on ehditty tuskin oppia, kun jo täytyy jälleen uudistua. Tahti tuntuu vain kiihtyvän.
 

Etelässä huomataan, että pieni työntekijä on väsynyt. Hänen työtaakkaansa vähennetään ottamalla pois osa hänen toiminta-alueestaan. Etelän mies pohtii, että, koska nyt pienen työntekijän pelikenttä on pienempi, hänellä on enemmän aikaa tehdä lisää töitä. Etelän mies keksii lisää töitä. Pieni työntekijä nurisee vähän lisää.
 

Jälleen edessä on toimintatapauudistus, tällä kertaa halutaan muuttaa myös koko pelikenttä. Etelän mies kertoo, että pieni työntekijä jossain Suomessa tekee huonoa jälkeä, homman on muututtava. Niinpä etelästä tulee jälleen postia. Pelikenttä supistuu entisestään, paikallisuutta ja asiakkaiden rakastamia tuttuja tuotteita karsitaan. Kyllä etelän mies tietää mitä kainuulaiset ja karjalaiset haluavat.


Toisaalta etelän mies ei tunnu itsekään tietävän miltä hyvä tuote näyttää. Ensin hän käskee pienen työntekijän panostaa nettiin, sitten se pitää lopettaa. Parin kuukauden päästä internet on jälleen in. Painaviin tuotteisiin etelän mies haluaa keveyttä, kun taas valmiiksi kevyehkö tuote vaatii hänen mielestään lisää painoa.
 

Kaiken lisäksi etelän mies neuvoo mitä pieni työntekijä saa tehdä vapaa-ajallaan. Enää pieni työntekijä ei vain nurise. Se kärsii, itkee, raivoaa ja murisee.

Ani Malmi
alueen toimitusosaston vpj.