Puheenjohtajatentti Oulussa, Seinäjoella ja Jyväskylässä

16.9.2014

Journalistiliiton ensimmäinen puheenjohtajatentti pidettiin Pressiklubilla 2. syyskuuta. Mukana on kolme ehdokasta Juha Keskinen (HSY) (oikealla), Hanne Aho (SAL) ja istuva puheenjohtaja Arto Nieminen (RTTL). Puhetta johti Timo Kilpi.  Kuva: Seppo Metso
Journalistiliiton ensimmäinen puheenjohtajatentti pidettiin Pressiklubilla 2. syyskuuta. Mukana on kolme ehdokasta Juha Keskinen (HSY) (oikealla), Hanne Aho (SAL) ja istuva puheenjohtaja Arto Nieminen (RTTL). Puhetta johti Timo Kilpi. Kuva: Seppo Metso

Journalistiliiton puheenjohtajatenttejä järjestetään syksyn aikana 11. 10. Oulussa ja 12.10. Seinäjoella. Jyväskylässä tentti on 22.10. Turun Sanomalehtimiesyhdistys on kutsunut kandidaatit perinteiseen laivaseminaariinsa 26.10. Helsingissä on tarkoitus järjestää vielä ennen joulua tentti.

RTTL:n ehdokas on liiton nykyinen puheenjohtaja Arto Nieminen. Aulangon tukimiespäivien  tenttiä ovat tervetulleita kuuntelemaan myös alueella asuvat jäsenet. Keskustelutilaisuus järjestetään Hotelli Aulangossa  lauantaina 27.9.klo 9. 30 – 11.00.

Seinäjoen tilaisuuteen RTTL maksaa jäsentensä matka- ja ruokailukuluja. Myös Ouluun RTTL:n jäsenet ovat tervetulleita.

Puheenjohtajan valitsee liiton valtuusto joulukuussa.

Oulussa puheenjohtajatentti 11.10.

Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys kutsuu ehdokkaat Oulussa pidettävään puheenjohtajatenttiin 11. lokakuuta 2014 klo 12.00. Tilaisuuteen ovat tervetulleita myös RTTL:n jäsenet. Ehdokkaiden esittäytymisille ja keskustelulle on varattu aikaa kaksi tuntia.  Paikka on hotelli-ravintola Lasaretti, Kasarmintie 13 Oulu.

RTTL maksaa tilaisuuteen saapuvien jäsentensä matkakulut. 

Lisätietoja puheenjohtajatentistä antaa PSSY:n puheenjohtaja Matti Heikura 050 528 0751.

Lämpimästi tervetuloa Ouluun!

Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistysmailto:minna.akimo@gmail.com

Seinäjoella puheenjohtajatentti 12.10.

Etelä-Pohjanmaan sanomalehtimiehet eli EPSY järjestää su 12.10. klo 13 alkaen ehdokkaiden tentin Seinäjoella ravintola Almassa, Ruukintie 4. Tilaisuuteen voivat tulla myös RTTL:n jäsenet.

Tilaisuuden aluksi tarjotaan lounas + 2 lasia viiniä/olutta. RTTL maksaa jäsentensä lounaan, joten ilmoita järjestäjille paikanpäällä, että olet RTTL:stä, jolloin EPSY laskuttaa RTTL:ää jälkikäteen.

RTTL maksaa jäsentensä matkat halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan. Vaasasta tulijoita suosittelemme käyttämään EPSY:n kokousbussia, joka on ilmainen. Bussi ajaa Vaasasta Kyrönmaan kautta Seinäjoelle ja takaisin. Bussi lähtee Pohjalaisen ja Vasabladetin edestä Hietasaarenkadulta kello 11.50. Bussiin voi hypätä myös matkan varrelta. 

Sitovat ilmoittautumiset EPSY:n pj-tenttitilaisuuteen kaikista yhdistyksistä viimeistään sunnuntaina 5.10.2014 EPSY:n sihteerille Anne Laurilalle: epsysihteeri@gmail.com tai puh. 040-1890 290.

Ilmoittautuessasi muista kertoa, tuletko kokousbussiin.

Mainitse myös, mikäli haluat kasvisruuan tai jos sinulla on ruoka-aineallergioita.

Alman lounas on buffet-pöytä, jossa on tarjolla erilaisia salaatteja, kylmiä kala- ja lihaleikkeleitä, pääruokana broileria ja uunilohta, kasvissyöjille kasvisgratiinia, kermaperunat ja rosmariiniperunat. Jälkiruuaksi kahvi/tee ja makea piirakka.

Jyväskylä  vuorossa 22.10

Puheenjohtajatentti on Jyväskylässä 22. lokakuuta Pressiklubissa, jonka . Keski-Suomen Journalistit järjestää  yhteistyössä RTTL:n kanssa. Tilaisuus  pidetään   Jy Kansalaistoiminnankeskus Matarassa, Matara-salissa, osoitteessaMatarankatu 6, Jyväskylä.

Toivoisimme jäsenistöltä kysymyksiä puheenjohtaehdokkaille tilaisuutta varten. Kysymykset voi lähettää  osoitteeseen

sihteeri@ksjournalistit.fi