Merja Ylä-Anttilasta Yleisradion uusi toimitusjohtaja

17.4.2018

Ylen hallitus on nimittänyt Merja Ylä-Anttilan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Ylä-Anttila seuraa tehtävässä Lauri Kivistä, joka siirtyy yksityiselle sektorille. Ylä-Anttila aloittaa tehtävässä 1.9.2018.

– "Yle on median ykköspaikka"

Ylen uusi johtaja tulee naapurista. Merja Ylä-Anttila on toiminut pitkään MTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana.

17.4.2018 

Merja Ylä-Anttilalla on pitkä, yli kolmenkymmenen vuoden ura media-alalta.

Hän on työskennellyt MTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana vuodesta 2001. Viimeiset kolme vuotta Ylä-Anttila on ollut myös MTV:lle uutisia tuottavan Bonnier Broadcastin tytäryhtiön Mediahub Helsingin toimitusjohtaja.

– Yleisradio on median ykköspaikka, kun haluaa työskennellä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Olen iloinen, innostunut ja hyvin motivoitunut ottamaan vastaan tämän tehtävän, Ylä-Anttila sanoo.

– Minulla on paljon kokemusta paitsi journalismista myös median liiketoiminnan johtamisesta muutos- ja murrosvaiheissa.

Uusi toimitusjohtaja puhuu myös Ylen ja kaupallisen median yhteistyön puolesta.

– Nyt kun media Suomessakin on joutunut kovaan kansainväliseen kilpailuun, on yhteistyö julkisen palvelun ja kaupallisen median välillä entistä tärkeämpää. Me tarvitsemme hyvin toimivaa kotimaista mediaa, joka kykenee tarjoamaan suomalaisille parhaat mahdolliset sisällöt, Ylä-Anttila linjaa.

Johtajakokemus ratkaisi valinnan

Yleisradion hallitus korosti toimitusjohtajan valinnassa Ylä-Anttilan pitkää johtajakokemusta sekä vahvaa näkemystä media-alalta.

– Ylä-Anttilassa yhdistyy kokemus, osaaminen ja johtajuus. Hän tuntee alan sekä Ylen toiminnan hyvin. Hänellä on käsitys yhteiskunnallisten ja teknologisten paineiden aiheuttamista kehitystarpeista. Johtajana Ylä-Anttila on innostaja, sanoo Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson.

Ylen toimitusjohtajan keskeisiä tehtäviä ovat yhtiön johtaminen ja sen taloudesta vastaaminen. Toimitusjohtaja ei osallistu journalistiseen päätöksentekoon.

Uuden toimitusjohtajan haku alkoi sen jälkeen, kun nykyinen toimitusjohtaja Lauri Kivinen kertoi tammikuussa jättävänsä Ylen. Syyksi hän kertoi haluavansa siirtyä urallaan eteenpäin.

Hakuprosessissa oli mukana 25 tehtävästä kiinnostunutta henkilöä. Yle oli sopinut hakijoiden kanssa, ettei heidän nimiään julkisteta.

Yle Mikko Pesonen