Hyvin menee – ja ei sinne päinkään – tilanne media-alalla on kahtalainen

Teksti: Iida Ylinen

Kuvat: Seppo Sarkkinen

Elokuvateatteri Gildan upottavan pehmeissä penkeissä kuunneltiin välillä kovempiakin kierroksia ottanutta keskustelua mediasta kulttuurin tuottajana ja ylläpitäjänä, kun RTTL:n perinteinen Mediaseminaari kokosi alan tekijöitä Helsinkiin 29.10. 

Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie osallistui seminaariin videoviestillä todetakseen media-alaa mylläävän turbulenssin sekä suuressa muutoksessa olevat toimintatavat ja tiedonhaun väylät. 

Ministerin mukaan ajassamme olisi tärkeää vaalia demokratiaa, laajaa osallistumista, mielipiteenvapautta sekä taiteen ja tieteen vapautta. Tässä hän näki media-alan ammattilaisilla suuren roolin. 

Talvitie nosti esille valtioneuvoston kulttuuripoliittisen selonteon, joka julkaistiin alkuvuodesta johtoajatuksella kulttuuri kuuluu kaikille. Edellinen selonteko valmistui viitisentoista vuotta sitten.

Lisäksi hän mainitsi syksyllä asetetun työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella suoratoistopalveluiden maksuvelvoitteen käyttöönottoa. Se tarkoittaisi sitä, että Suomessa toimivat kansainväliset suoratoistopalvelut velvoitettaisiin maksamaan korvauksia, jotka ohjattaisiin kotimaiseen audiovisuaaliseen tuotantoon ja kulttuuriin. 

Kulttuuri – tuo aikamme kirosana 

RTTL:n puheenjohtaja Jani Tanskanen kertoi, miten väite Suomesta kulttuurivihamielisenä maana tuntui hänestä vielä joitakin vuosia sitten käsittämättömältä. Toinen toistaan seuranneiden leikkausten jälkeen – Yle, SES, Avek – Tanskanen on alkanut ymmärtää puheita kulttuurivihamielisyydestä.

Tanskanen mainitsi poliitikkojen harmitelleen, että Suomen elokuvasäätiöllä (SES) ei ole kyllin kulttuurista agendaa.

– Poliitikot ovat toivoneet kansallista kulttuuriagendaa. Tuohan kuulostaa Putinin kulttuuripolitiikalta Venäjällä, Tanskanen totesi.

Professori, mediatutkija Anu Koivunen pohti, milloin kulttuurista tuli sana, jota vältellään.

– Kulttuuri on vaikea sana, siinä on huono klangi, se on algoritmisesti hankala, hän sanoi. 

Koivunen on perehtynyt median rooliin kulttuurin tuottajana, ylläpitäjänä ja tallentajana tuoreissa kirjoissa Kulttuurin vuosisata – Luova ohjelmatyö Yleisradiossa 1926-2025 ja Kulttuuritelevision aika – Suomalaisen television toinen historia 1970–1980-luvuilla.

– Molemmissa hankkeissa on pyrkimyksenä osoittaa ja piirtää esiin kuva radiosta ja televisiosta instituutiona ja perinteen jatkajana. Kenelle se on sitä muuallakin kuin juhlapuheissa?

Missä enää saa kokeilla?

Anu Koivunen opponoi yleistä tapaa maalata 1970- ja 80-lukujen Suomesta harmaata, ankeaa ja suomettunutta kuvaa. 

–1970-luvulla television kulttuuriohjelmien määrä oli valtava. Se näytti ihan toiselta kuin ankeus. Ajatuksena oli, että jokainen on utelias, tiedonhaluinen ja avoin. Luovasta teollisuudesta ja huoltovarmuudesta ei puhuttu, vaan kulttuurista.

Koivunen viittasi puheenvuorossaan tilaaja–tuottaja-malleihin ja alibudjetoituihin tuotantoihin ja oli huolissaan siitä, missä kokeileminen on enää mahdollista. Vain kokeilemalla voi syntyä jotakin, mitä algoritmi ei voi ennustaa. 

– Jos ei ole riittävää massaa, ei nouse erityisyyksiä. Miten voi syntyä jotain, jota ei ole tilattu? Kenen vastuulla on se, että kokeilu on mahdollista? Missä on vapauden taskuja media-alalla? Kenellä on liikkumatilaa? hän kysyi. 

"Tekijöitä on, mahdollisuuksia ei"

Elokuva-alan ajankohtaisia lukuja lateli pöytään Suomen elokuvasäätiön (SES) johtaja Lasse Saarinen. 

– Kotimaisen elokuva- ja televisiodraaman yleisösuhde on hyvä. Lippuja kotimaisiin elokuviin myytiin viime vuonna yli 2 miljoonaa. Menestys ulkomailla on ollut ennennäkemätöntä, ja kotimaisia elokuvia on ollut useissa ulkomaisten festareiden pääsarjoissa. 

Saarinen huomautti, että SESin tukemista elokuvista yhteiskunta hyötyy aina taloudellisesti. 

– Verotulot palkoista tuovat Suomen elokuvasäätiön myöntämästä yhdestä tukieurosta 1,2 euroa takaisin ennen kuin kukaan on edes nähnyt elokuvaa. 

Saarisen mukaan säätiön rahoituskyky laahaa, mikä tarkoittaa vähäisempää tukea kotimaiselle elokuvalle. SES tarvitsisi 31 miljoonaa euroa lisää, jotta taso olisi sama kuin kymmenen vuotta sitten. 

– Silloin oltaisiin vähän lähempänä pohjoismaisia verrokkeja. Esimerkiksi Tanska ja Norja ovat ihan eri luokassa. 

Alan tilannetta Saarinen summasi toteamalla, että tekijöitä on, mahdollisuuksia ei. 

Kustannusalan ansaintalogiikka ottaa uusia muotoja 

Kustannusalan ajankohtaiskatsauksen liiketoiminnan näkökulmasta antoi Kosmoksen kustantaja Mikko Aarne. Kosmos on osa WSOY:tä.

– Covid käänsi koko alan ympäri. Digipalvelut lähtivät rakettimaiseen nousuun ja muodostavat noin puolet liikevaihdosta. Tämä tapahtui muutamassa kuukaudessa, eikä kukaan ehtinyt erityisemmin reagoida siihen. Osa kustantamoista oli investoinut digiin.

Mikko Aarnen mukaan vuodesta 2020 lähtien kustantamoilla alkoi mennä hyvin ja myynti veti. Jakelua ja ansaintalogiikkaa myllättiin uusiksi monella tapaa. Jos aiemmin oli niin, että kirjailija teki kirjan, kustantaja kustansi, kirjakauppa myi ja kirjailija sai osansa tuotosta, nyt kirjailija saa rahansa siinä vaiheessa, kun kirjaa luetaan tai kuunnellaan luku- ja äänikirjapalveluissa.

Ennen kirjoja ostettiin, vaikka niitä ei välttämättä luettu. Raha kuitenkin liikkui, jos kirja hankittiin. Nyt käytetty aika kirjan parissa luku- ja äänikirjapalveluissa määrittää ison osan kirstuun kilahtavista euroista. 

– Digipalveluissa tämä on ollut pahaa katsottavaa korkeakirjallisuudelle, kun kuuntelu- ja lukuaikaa vievät sen sijaan true crime, cozy juustokakkukahvila pumpkin latte -tyyppinen kirjallisuus, julkkiselämäkerrat, Satu Rämö ja henkinen kasvu. 

– Korkeakirjallisuuskirjailijat ovat pulassa. Sivistystahto on hävinnyt kokonaan. Lukutaito rappeutuu. Nyt ostetaan kuntosalikortti, jota ei käytetä, kun ennen ostettiin kirjoja, joita ei luettu. 

– Kulttuurijournalismia ajetaan alas, kirjallisuus ei näy missään.

Mikko Aarne nostaa esimerkiksi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Monista ehdokkaana olleista kirjoista ei ole lehdessä arviota, henkilöhaastatteluja kylläkin.

– Paradoksaalisesti alalla menee hirveän hyvin ja huonosti. WSOY:n kustantamojen myynti kasvoi 30 % Helsingin kirjamessuilla. Pöydät tyhjenivät. Samaan aikaan korkeakirjallisuuden, niin kutsuttujen oikeiden kaunokirjailijoiden toimeentulo on todella heikoilla. Ratkaisu ei piile tekijänoikeusprosenttien nostamisessa, vaan taiteilijapalkassa tai vastaavassa. 

"Kaupalliset toimijat vievät kulttuurialan toimijoita kuin litran mittaa"

Uuden Jutun toimituspäällikkö sekä kulttuuri ja ilmiöt -tiimin vetäjä Sonja Saarikoski listasi puheenvuorossaan kulttuurijournalismia vaivaavia ongelmia.

1: Kulttuuri käsitetään kapeasti tiettyjen taiteenlajien mukaan. 

2: Kulttuuri on oma saarekkeensa, eikä osa yhteiskuntaa. Tämä näkyy käsittelytavoissa. 

3: Muodot ovat konventionaalisia, vaikka muoto tuottaa sisältöä.

4: Kulttuurijournalismi seurailee liikaa agendan asettamisen sijaan.

5: Tekijät korostuvat teosten, ajatusten ja ideoiden kustannuksella, joskin joskus tämä on perusteltua. 

Päätoimittaja Marita Salonen täydensi keskustelua esittelemällä kulttuuritoimitus.fi-sivuston, jota on ollut käynnistämässä. Kyse on hänen sanojensa mukaan julkaisuyhtiöstä ja tekijöiden yhteisöstä, johon kuuluu toimittajia, tutkijoita, asiantuntijoita, kirjailijoita ja kuvataiteilijoita. Kulttuuritoimitus on julkaissut yli 8000 juttua. Juttupalkkioita tekijöille ei makseta. Kulttuuritoimitus järjestää myös kritiikkikoulutusta. 

Toimittaja Arttu Seppänen mainitsi kritiikki-instituutiota ajetun alas kovaa vauhtia viime vuosina. 

Hän kertoi hahmottelevansa puheenvuorossaan kulttuurijournalismin sokeita ja sameita pisteitä. 

– Monet kaupalliset toimijat vievät kulttuurialan toimijoita kuin litran mittaa. On olemassa ääneenlausumattomia sääntöjä, miten juttuja saa kulttuuritoimituksiin läpi. Niitä ovat henkilökohtainen tragedia tai trauma, esimerkkinä Nylon Beatin paluukeikat. 30 vuoden jälkeen oltiin valmiita puhumaan 90-luvun katalasta kulttuurista. Tartuttiin levy-yhtiön tarjoamaan narratiiviin valmiudesta puhua nyt.

Seppänen arvioi, että kulttuurijournalismille tekisi hyvää, jos toimittaja lähetettäisiin kerran kolmessa kuukaudessa vaikka viikoksi pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. 

Seminaarin lopuksi paneelikeskustelussa pohdittiin median kulttuuriroolia, muun muassa mikä on median tehtävä kulttuurikentässä, mikä on perinteisen päätoimittajavetoisen median ja somen ero ja miten nykyisessä taloudellisessa tilanteessa taataan median uusiutuminen. 

Paneelikeskusteluun osallistuivat Yleisradion toimitusjohtaja Marit af Björkesten, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori, Sonja Saarikoski ja Lasse Saarinen. 
Mediaseminaarin ja paneelikeskustelun juonsivat toimittajat Aleksis Salusjärvi ja Hannamari Hoikkala.