RTTL 60 VUOTTA 2021

Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL perustettiin 19.4.1961. Nimenä oli tuolloin Radio- ja televisiotoimittajat - Radio och televisionredaktörerna RTTY. Ensimmäinen puheenjohtaja oli radiotoimittaja Sauvo "Saukki" Puhtila. Perustavaan kokoukseen osallistui 31 Yleisradion toimittajaa.

MTV:n ohjelmatyöntekijät liittyivät RTTL:n jäseniksi vuonna 1973 ja freelancerit 1980. Ammatillinen kirjo laajeni 1989, jolloin liittoon tulivat mukaan kuvaussihteerit. Ohjelmatekniset liittyivät RTTL:n jäseniksi 1997. Uusien ammattiryhmien myötä liiton jäsenkunta kasvoi nopeasti ja jäsenmäärä ylitti 5000 rajan vuoden 2010 alussa.  

Suomen Journalistiliittoon (tuolloin vielä Suomen Sanomalehtimiesliitto) RTTL liittyi vuonna 1979.

RTTL:n 50-vuotishistoriikki julkaistiin 26.3.2011. Sen toimittivat Airi Leppänen ja Pirjo Munck. Toimituskuntaan kuuluivat Matti Santajärvi, Arja Hellman, Jussi Tuominen ja Pike Epstein. Graafisena suunnittelijana ja taittajana oli Leena Luotio. Painetun historiikin lisäksi tehtiin av-historiikki, jonka tekemisestä vastasivat Jussi Tuominen, Pike Epstein ja leikkaaja Kari Leppälä.

50-vuotishistoriikin voi tilata RTTL:n toimistosta: rttl(at)yle.fi.

1970-luvulla työehtosopimukset solmittiin lakon uhan alla ja ratkaisua haettiin lähes aina valtakunnansovittelijan toimistosta. Neuvotteluryhmään kuuluivat Seppo Heikki Salonen, Arne Wessberg, Matti Santajärvi, Sirkka Närhinen, Eero Toukkari ja Veli-Matti Hautala. Kuva: RTTL:n kuva-arkisto.

2000-luvun alussa RTTL:stä tuli viiden jäsenyhdistyksen liitto, "Viisikko", kun Nelosen ohjelmatyöntekijät NOT (2000), Yhdistyneet mediatyöntekijät YMT (2001) sekä Ylen ohjelmatyöntekijät YOT (2002) perustettiin, ja Freelance-ammattiosasto FAO rekisteröitiin (2004). MTV:n ohjelmatyöntekijät ry. MOT oli rekisteröity jo 1972.

2010-luvulla RTTL ensin kasvoi vielä yhdellä jäsenyhdistyksellä "Kuusikoksi", kun Ylen Uusi päivä -tv-sarjan tuotanto Tampereella ulkoistettiin ja sen tekijät perustivat Aito Tehtaan Ohjelmatyöntekijät ry:n, ATOT:n 2014.                 Loppuvuodesta 2018 MOT ja YMT lyöttäytyivät yhteen.       YMT ry. lakkautettiin ja MOT:sta tuli Media- ja ohjelmatyöntekijät MOT ry, johon YMT:n jäsenet liittyivät joulukuussa. RTTL palasi viiden jäsenyhdistyksen liitoksi, "Viisikoksi". Samana vuonna ATOT:n jäsenten työnantaja meni konkurssiin ja irtisanoi koko henkilöstönsä. Freelancereiksi päätyneet ATOT:n jäsenet vaihtoivat yhdistyksen nimen 2019, siitä tuli AVOT ry.