RTTL:n kunniajäsen Heikki Luukkanen in memoriam

16.10.2020

"Imatran aluepäällikkö” ja ay-vaikuttaja poissa 
Toimittaja ja ay-aktiivi Heikki Luukkanen on kuollut. Hän menehtyi äkilliseen sairauteen 
sunnuntaina 27.9.2020.  Hän oli koulutukseltaan kansakoulunopettaja, syntynyt 25.11.1946 Ruokolahdella.  
Heikki Luukkanen aloitti Yleisradiossa 1.1.1971 Joensuun aluetoimituksen määräaikaisena 
toimittajana. Sitä ennen hän oli toiminut jo ohjelma-avustajana Imatralla vuodesta 1969 
lähtien. Lappeenrannan toimituksen esimiehenä hän toimi vuosina 1972–1976. 
Elämäntyönsä hän teki Imatralla, jossa hän oli mukana myös kunnallispolitiikassa yli 40 
vuotta. 
Heikki Luukkanen oli Suomen Sosialidemokraattisen puolueen jäsen 57 vuotta, teini-iästä 
lähtien. Melkein 40 vuotta hän istui Imatran kaupunginvaltuustossa, oli 
kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja jäsen, maakuntahallinnon tehtävissä ja eri 
kunnallisissa toimielimissä. Eduskuntavaalien jälkeen hän oli useamman kerran 
ensimmäisellä varasijalla Kymen vaalipiirin kovien demarinimien perässä. 
Ay-uransa hän aloitti 1998 Ylen Alueen osaston puheenjohtajana ja Journalistiliiton 
liittovaltuuston jäsenenä.  Tämän jälkeen hän oli aktiivinen ja aloitteellinen monissa Radio-ja televisiotoimittajien liiton (RTTL), Ylen ohjelmatyöntekijöiden (YOT) ja Suomen 
Journalistiliiton eri tehtävissä. Painavimpia tehtäviä olivat RTTL:n  tes-varapuheenjohtajuus 
(2000-2002) ja YOT:n puheenjohtajuus 2003-2009. YOT:n kunniapuheenjohtajaksi hänet 
valittiin 2010. Heikki Luukkanen oli neuvottelijana tiukka ja tinkimätön journalistien 
edunvalvoja. 
Vuonna 2005 Heikki Luukkanen jätti toimittajan työt, kun hänet valittiin Yleisradion 
aluetoiminnan työsuojeluvaltuutetuksi. Tämän työn rinnalla hän jatkoi YOT:n 
puheenjohtajana kevääseen 2009. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2009. 

Hänet kutsuttiin RTL:n kunniajäseneksi 2010.
Heikki Luukkanen ei ollut ihan tavallinen paikallistoimittaja Imatralla. Hän toi aktiivisesti 
kaakkoissuomalaista näkökulmaa valtakunnan radion puheohjelmiin. Heikki oli 
vakioreportteri vuosien ajan radion liikenne- ja luonto-ohjelmissa sekä perinteikkäässä 
Metsäradiossa. 
Heikki Luukkanen oli kuollessaan 73-vuotias. 

Pike Epstein 
Jari Niemelä 
Kirjoittajat ovat Heikki Luukkasen ay-kollegoita, RTTL:n kunniajäseniä ja YOT:n kunniapuheenjohtajia